sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Hyvää isänpäivää!




Ensimmäisenä haluan muistaa kaikkia isukkeja, oikein leppoisaa isänpäivää sinne koto-Suomeen ja muuallekin, missä tänään isänpäivää juhlitaan. Meillä täällä Thaimaassa isänpäivä on vasta 5.12, joten perästä tulemme :)

Tänään on ollut ihana päivä, johtuen siitä, että olemme pyhittäneet aamun lepopäivänä. Olemme Thepin kanssa myös iloissamme siitä, että saimme vihdonkin Saaren pariskunnan Lahdesta tänne heidän Thaimaan kotiin ja turvallisesti perille. Samalla lennolla heidän mukanaan tupsahti the Champ Palanto, joten talven aikana saadaan varmasti kokea jälleen monta hauskaa sattumusta ja tapahtumaa. Sellaiset velikullat kyseessä... Treenisuunnitelmakin on tehty, joten nyt täytyy löytyä aikaa myös häävalmisteluille ja kilojen karistamiselle. Ihana aurinkoinen päivä tänään! Ja oi miten mahtavia uutisia saimme, pääsemme lekottelemaan privaattipaatin kannelle auringonoton ja kalastuksen merkeissä parin päivän ajaksi. Näen itseni jo siemailemassa kylmää juomaa kannella... nyt on kiire, alan pakkaamaan bikinit ja Tepon uikkarit jaffa-kassiini!

Anni


Minunkin päivä alkoi leppoisasti, nukuin pitkään ja katselin Suomi telkkaria netin kautta. Joskus on vaan niin kiva katsella Suomalaisia sarjoja netin kautta. Nykyisin tulee kyllä niin harvoin katseltua telkkaria. Yksin kun olen kotona en  yleensä edes muista television olemassa oloa. Uutisia pitäisi kyllä  katsella ahkerammin, oppisi samalla lisää thai kieltä ja pysyisi kartalla paremmin. Tosin aina välillä ahistaa kun ei sitten ymmärräkkään kaikkea! Tänään hoidin myos muutamia tyojuttuja ja käydään vielä Annin kanssa läpi asiat ennen huomista palaveria. Saatiin myos yllättävä puhelu Bangkokista ja tällä puheella ollaan menossa kalastamaan Ranongiin ylihuomenna. Eli siis pojat kalastaa ja myo otetaan aurinkoa :). Välillä tämä tyon teko on TOSI rankkaa ;). Innolla jo odotan minkälainen reissu on tulossa. Odotellaan vielä, että saadaan porukka kasaan ja saadaan sitten vahvistettua meidän reissu. Aika huisia, sanon minä! Ehkä sitä on itekkin pakko ottaa jonkinmoinen vapa käteen reissun aikana, muuten saattaa tulla palautetta kalastaja veljeltä!

Anni oli myos sopinut meille treeni ohjelmaa ja se kuulosti myos ihan loistavalta. Nyt on ollut muutama laiskapäivä ja pitäisi ottaa taas itseään niskasta kiinni ja suunnata tuohon lähivuorelle.

Tänään tuli soiteltua myos kotiin isänpäivä terveiset. Isukki oli iloinen kun soittelin, soitin myos ukille 93.v ja ukkikin ilahtui soitostani. Mummin kanssa en päässyt juttusille, kun mummi 93.v on ollut vähän huonossa kunnossa. Oli aamukahvilla, eikä jaksanut tulla puhelimeen, toivotaan et seuraavan kerran sitten. Nyt huomaa, että teräs isovanhemmissakin alkaa ikä näkyä ja tuntua. Ukki oli eilen ollut odottamassa meidän äitiä kaukosäätimen kanssa ja ollut huolissaan kun äiti oli puhelimensa unohtanut heille. Eli välillä myos se dementia alkaa vaivata.. vaikka kyllä se välillä tuntuu myos itselläkin olevan, ainakin jos on miljoona asiaa mielessä.

Näin siis täällä tänään, illalla vielä monta juttua edessä. Ulkona paistaa aurinko täydeltä terältä ja on super kuuma päivä, tuulettimen edessä on kiva tehdä tietokone hommia :).

-Hanna-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti