sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Terveiset Bangkokista

Kyllä reissaaminen syö naista, ei voi muuta sanoa. Lähdimme Thepin kanssa aamulla kello 7 liikenteeseen Surinista ja saavuimme kello 21 pintaan perille Silomille Bangkokiin. Nyt onnellisena mutta väsyneenä nautimme hotellihuoneessa rauhasta hetkisen viikko-ohjelman jälkeen. Oli kertakaikkisen upea reissu, odotamme jo uusia seikkailuja.

Tutustuimme Koratissa paikalliseen eläintarhaan, joka oli positiivinen yllätys. Harmiksemme emme tienneet etukäteen, että eläintarhan kyljessä oli aivan huikea vesipuisto. Ensi kerralla uikkarit mukaan ja menoksi! Onneksi hotellillamme oli uima-allas, joten uintihalut on tyydytetty joka likalta hetkeksi. 

Champoo, Thepin 11-vuotias tyttö osallistui Koratissa the Voice kidsin karsintoihin ja nyt jännityksellä odotamme, tuleeko kutsua Bangkokiin. Hän oli tyytyväinen suoritukseensa ja sanoi vaatimattomasti, että oli kyllä parempi kuin muut... Osa oli tuonut taustamusiikitkin mukanaan, mutta hänen mielestä tuomarit kuulee parhaiten osaako laulaa jos vaan antaa tulla sydämensä kyllyydestä. Kysyimme myös häneltä, jännittikö esiintyä kun televisiokamerat kuvaavat, mutta hän totesi ettei turhia kannata jännitää kun on esiintynyt jo viiden vuoden ajan eri tapahtumissa. Kertakaikkisen ihana tyttö ja toivomme kovasti, että hän pääsee jatkoon, koska hän on niin innoissaan tästä lauluharrastuksestaan. Hän on voittanut kaikki paikalliset lastenlaulukisat joten peukut pystyyn hänen puolesta. Marraskuussa saamme tietää jatkopaikasta.

Meidän huomisessa ohjelmassa on runsas hotelliaamiainen, jonka jälkeen menemme lunastamaan matkailulisenssin yrityksellemme. Kyllä lomailu on raskasta, nyt sormet syyhyävät jo töiden pariin. 

Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti