keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vauhdin hurmaa

Tänään aamu alkoi reippaasti reippaillemalla. Käytiin valloittamassa taasen tuo lähivuori ja samalla pääsin testaamaan uutta paitaa, jonka Vietnamista hankin aamulenkkejä varten. Nyt ei tarvitse aurinkorasvan kanssa leikkiä ennen lenkille lähtoä. 

Lenkin jälkeen oli aika lounastaa kokouksen merkeissä. Lounas nautittiin, missäpä muuallakaan kuin iki-ihanassa Isaanilaisessa ravintolassa. Itse tulin vähän myöhässä, kun kävin katsomassa skoottereiden hintoja. Anni ja Thep oli kerinnyt tilata jo ruoat valmiiksi ja pääsinkin heti valmiiseen pöytään. Tom Yam keitto merenherkuilla, siipipapusalaattia katkaravuilla, Som Tam salaattia, kanansiipiä, grillattua possua ja tietenkin tahmariisiä. Koko lysti maksoi n.10€ juomien kanssa kolmelle hengelle, eli ei mitenkään kallista taaskaan!

Lounaan jälkeen ajeltiin mopoilla Yamahan liikkeelle ja tarkoitus oli katsella minulle uutta skootteria, no kas kummaa ajelin pränikällä pinkillä skootterilla liikkeestä kotia! Eli kaupat tuli tehtyä ja nyt on niin hieno kulkuopeli alla, että avot! Liikkeen myyjää nauratti, kun mie yritin valita Finon ja Mion välillä kumman otan. Toiset varmaan olisi tarkistellut moottoria tai ominaisuuksia. Miulle tärkeintä oli kuitenkin (skootterin) väri ja ulkonäkö. Finoon olisin muuten päätynyt, mutta sen kyljessä oli semmoisen tyttösen kuva josta en tykännyt ja Miossa on parempi moottori jos realisestikkin vielä ajatellaan! Itse oli ensin ottamassa hopean väristä, näin jo siinä kyljessä kaikki bling bling koristeet mitä siihen olisi voinut lisätä... Mutta Anni ja Thep sai minut puhuttua yli ja ostamaan pinkin Mion! Ja pinkki on kyllä niin minun väri... etten varmaan olisi muun väristä voinutkaan ostaa. Ostin samalla myös paremman kypärän, jotta on turvallista huristella uudella menopelillä. Ja menopelin sai siis heti mukaan, liikkeen myyjä myös ymmärsi pinkkihöpötykseni päälle ja laittoi mopooni pinkin rekisterikilven reunuksen ja tilaukseen meni pinkki-musta matto suojaamaan skootteria.

Skootteriostosten jälkeen ollaan päivitetty firman juttuja, yritettiin käydä myös hakemassa meidän uudet kyltit. Mutta Thaimaalaiseen tapaan liike oli sulkenut ovensa ja kun Teppo soitti perään, niin olivat unohtaneet tehdä meidän kyltit. Joten toivotaan, että huomenna onnistutaan saamaan kyltit minibusseja ja takseja varten.

Nyt aika jatkaa nettisivujen parissa. Siinä onkin hommaa muutamalle illalle. Yritetään saada tekstit mahdollisimman pian, jotta saadaa sivut avattua käyttoon! Huomiseen!



 My new darling... 


-Hanna-



Meillä Thepin kanssa päivä lähti nihkeästi käyntiin kun tultiin siihen tulokseen, että Thepin on mentävä Isaaniin viikoksi äitinsä luo. Thepin äiti on edelleen kipeänä ja kaipaa seuraa. Emme voi molemmat irrottautua arjesta, joten perjantaina vain Thep lähtee reissun päälle. En kyllä ymmärrä miten selviydyn yksin. Olen todella Teppo-riippuvainen. 

Tänään on ollut hulivilipäivä, menty koko päivä eessun taas ympäri Hua Hinia. Nyt on aika ladata tavaraa nettisivuille ja päivitellä facebookiin uusia kuvia ja tietoa. Meillä on Tepon kanssa muodostunut viime viikkoina rutiineiksi romanttiset illalliset kotona, tarjolla on yleensä 7-eleven kiskalta ostettua mikrotettua valmisruokaa. Laitan teille kuvan edellisestä illallisestamme, jonka arvo on huimat kolme euroa. Nyt jatkan töiden parissa, palataan huomenissa asiaan! 
  Korea kynttiläillallinen kahdelle. 

Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti