lauantai 2. marraskuuta 2013

Edistys askeleita...

Great day! Tänään ollaan saatu monta asiaa jo eteenpäin. Monta takapakkia on tietysti tullut Thaimaalaiseen tapaan vastaan, mutta edistys askeleitakin on huomattavissa. Tänään saatiin kyltti meidän toimistolle ja oli aika hieno fiilis ripustaa se roikkumaan toimiston ikkunaan :). Vaikka kyltti ei ollutkaan sellainen mikä oltiin tilattu. Olivat tehneet nelion muotoisen kyltin, vaikka tilattiin 60x90 kokoinen kyltti. Mutta kaikkihan ei mene aina niin kuin pitäisi :). Hieno kyltti silti ja oikein hienolta näytti ikkunassa. 

Kyltin lisäksi myos hienoja uutisia nettisivuista... päästään syottämään jo nettisivuille tietoja, joten piakkoin on siis nettisivut tulossa julkiseksi. Isoja askelia meille siis tiedossa. Tänään käytiin myos Cha-Amissa pyorähtämässä tanssigaalan puitteissa. Nyt on jaettu infoa tanssitapahtumasta, jos vaikka Suomalaiset haluaisivat lähteä tanssahtelemaan. Cha-Amin reissulla jelpattiin myos meidän yhtiokumppania, kun Chatin auto on ollut korjaamolla. Viime lauantaina vesisateen jälkeen Chat oli ollut ajamasa autollaan ja tiessä oli ollut sortuma ja tietysti auto oli jäänyt kiinni siihen sortumaan. Puskuriin / helmaan tuli reikä ja Chat vei auton Toyotalle korjaukseen. Auto oli luvattu valmiiksi jo perjantaille, mutta tanssi gaalasta johtuen Chatilla ei ollut aikaa hakea autoa pois. Tänään kun mentiin autoa yhdessä hakemaan selvisi, ettei viikossa autolle oltu tehty yhtään mitään. Puskuri oli vielä rikkonaisena, eikä myoskään 20 000km:n huoltoa mikä autolle oli luvattu tehty ei oltu tehty. Kun me Annin kanssa poistuttiin paikalta, jäi Chat vielä taistelemaan kauppaan auton korjauksesta. Ilmeisesti repivät puskurin kokonaan pois, vaikka huolto olikin jo mennyt kiinni. Vitsailtiin, että kyllä mekin saadaan se irti jos vaan saa hieman käyttää väkivaltaa :). Sattuu siis onneksi Thaimaalaisillekkin... mai pen rai! Niin kuin täällä tupataan sanomaan! 

Kohta olisi aika käydä unten maille. Aamulla aikainen herätys. Ollaan menossa Bangkokiin temppelille tekemään meriittiä eli hyvää onnea meidän firmalle. Lähden sitten suoraan temppeliltä lentoasemalle ja siitä Vietnamiin. Toivotaan, että reissussa menee kaikki hyvin ja pärjään hienosti miljoonan mopon kanssa, niitä Ho Chi Min cityssä on ihan liikaa! 

-Hanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti