Pakkasimme perjantai lauantai välisenä yönä tyttöjen kanssa yhden bahtin kolikoita kymmenen arvosta pieniin pusseihin ja koristelimme rahapussit kyläjuhlia varten. Saldonamme oli noin neljän tuhannen bahtin edestä kolikoita sekä satoja paperipäällisiä karamelleja jaettavaksi kyläläisille. Ystävämme ja tuttumme Hua Hinista antoivat mukaamme lahjoitettavia tavaroita isaanilaisille ja rahaa paikallista temppeliä varten. Tämä on tyypillinen tapa miten Thaimaassa tehdään hyvää meriittiä elämää ja seuraavaakin ajatellen. Tuo todella paljon onnea ja rahaa elämään kun jakaa huonompiosaisille osan omistaan. Paikalliset lahjoittavat rahaa kerjäläisille, hyväntekeväisyyteen ja temppeleille vaikka he itsekin eläisivät kädestä suuhun. Ajatus on tärkein, vaikka lahjoittaisi yhden bahtin verran tärkeintä että ajattelee ja auttaa muitakin. Meillä oli auto tänäkin vuonna tupaten täynnä erilaisia lahjoitettavia tavaroita, Thepin kanssa keräämme kerran vuodessa vaatteet ja kengät joita emme pidä ja viemme Suriniin köyhille naapureille ja heidän lapsilleen. Hanna ja muutama muukin ystävä antoi isot kassit vaatteita ja kenkiä lahjoitettavaksi. Kylän koululle veimme lahjoituksena Aurinkomatkoilta ison putkikassin erilaisia nalleja ja pehmoleluja. Menevät pienempien ryhmään halailtavaksi.
Vuotuinen hyvän onnen juhla Sikhorabhumissa oli oikein onnistunut ja mukava tapahtuma, lauantaina kokoonnuimme kylälle Tepon tädin kotiin jossa järjestettiin juhlan ensimmäinen osio. Munkit siunasivat juhlaväen ja lähetimme taivaisiin terveiset kuolleille sukulaisille ja tuttaville heillekin siunausta antaen. Iltaohjelmassa oli yhteinen ruokailu sekä karaokea. Juhlat keskeytti todella raju ukonilma, sähkötkin pimahtivat koko kylästä ja voi että perheen pienimmillä oli hauskaa. Sunnuntai aamuna aloitimme juhlakulkueen kohti kylän temppeliä. Tepon kanssa istuimme lava-auton lavalla traktori perässämme seuraten kulkueen peränpitäjänä paikallisten ja kaukaa juhlimaan saapuneiden sukulaisten tanssiessa kulkueen kärjessä. Kulkueessa kannoimme myös seremoniaan liittyviä viirejä sekä temppelilippuja. Temppelille saavuttaessa kiersimme temppelin kolme kertaa ympäri jonka jälkeen hiljennyimme munkkiseremoniaan. Keräsimme sievoisen summan pienelle paikalliselle temppelille, yhteensä 150 000 thaimaan bahtia jolla temppeli ylläpitää temppelialuetta, ruokkii munkit ja pitää huolta sinne tuoduista eläimistä tulevan vuoden ajan. Lahjoitimme munkeille erilaisia lahjoja kuten hedelmiä, munkkiämpäreitä, uudet kaavut jne. Tapahtuman päätteeksi satapäinen juhlaväki nousi seisomaan temppelissä ja heittelimme ilmaan erilaisia lahjapaketteja uusista pyjamapuvuista sipsipusseihin ja pyyhkeisiin. Isaanilaiset pitää aina pyyhettä hartioillaan, siihen on helppo pyyhkästä suupielet jos on betel mälli huulessa tai muuten vain hikoillessa. Kun lahjat olivat jaettu heittelimme ilmoille tekemämme rahapussit ja karkit. Voi sitä ilon määrää mitä paikallisten kasvoista paistoi! Nyt on hyvä aloittaa kiireinen talvikausi täällä Thaimaassa. Niillä Isaanin hymyillä pärjää taas pitkälle.
Tepon kotikylällä ei normaalisti länsimaalaisia näy ja edelleenkin meidän viimetalvinen hääjuhla tuntui olevan suuri puheenaihe kylällä. Kopioimme paljon hääkuvia mukaamme Isaaniin ja jaoimme niitä Tepon tutuille ja sukulaisille. Jokainen halusi kuvan jossa poseeraa kanssamme. Voi sitä sitten esitellä omille naapureilleen ja tutuilleen että on länsimaisen morsmaikun tavannut Isaanissa. Ensimmäisiä kertoja kun vieralin Tepon kotikylällä minua hieman ahdisti, kun mamma otti minut käsikynkkään ja lähti kädestä pitäen esittelykierrokselle kylälle kun on niin mieluisa miniä. Aikoinaan hän oli ollut surullinen siitä ettei voisi saada sukuunsa länsimaisia juuria koska hänellä on vain kolme poikaa eikä tyttöjä. Tämä johtuu siitä että kahdella hänen ystävällään on tytöt naineet eurooppalaisen miehen ja heillä on niin hyvinoppineita ja kauniita lapsia. Ei osannut mamma arvatakaan että joku päivä nuorimmainen poika toisi näytille suomalaisen tytön ja vanhin veljeksistä löysi Japanissa asuessaan kauniin thaimaalaisen naisen jonka koti on etelä-Afrikassa, Johannesburgissa. Nyt ovat juuret levittäytyneet jo Afrikkaan saakka ja koko Isaanin suku odottaa kovasti meillekin perheenlisäystä. Toistaiseksi ainakin meille riittää Tepon tyäret. Niin näppäriä ja lahjakkaita tyttöjä, odotan innolla että he muuttavat kanssamme tänne Hua Hiniin.
Tepon isä on tullut pois temppelistä, hän oli puoli vuotta munkkina viime vuonna, teki meriittiä tulevaan elämäänsä sekä minun ja Tepon tulevalle avioliitolle. Näin häntä eka kertaa pitkään aikaan kotioloissa tänä viikonloppuna ja niin oli isukki onnellinen kun hänen mopon tarakalle hyppäsin ja lähdettiin laittamaan piikkilanka-aitaa yhdessä kumipuiden suojaksi ettei vesipuhvelit syö alaoksia ja pure puiden runkoja.
Riisisato on valmistunut ja aloitimme maanantaina sadonkorjuun. Työllistämme aina parikymmentä naapuria jotka sirppeineen sadon keräävät. Parempi antaa työpalkka kyläläisille kuin naapurikylän herralle joka omistaa puimurin. Jakautuu summa tasaisemmin ja omalle kylälle. Nyt olemme takaisin sorvin ääressä täällä Hua Hinissa ja kaipuu isaanin kotiin kasvaa. Me leikitellään Tepon kanssa aina välillä ajatuksella että voisimme eläkepäiviä viettää riisivainioillamme Surinissa. Ehkä sitten joku päivä jos luoja suo...
Terveisin,
Anni
Kylän lapset liftasi temppelikulkeessa lava-auton lavalle
lahjakarkkien toivossa. Tepon äiti suojaa heitä varjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti