sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lunta Thaimaassa

Nyt on sekin tullut testattua, nimittain lumi Thaimaassa. Lumi loytyikin lahempaa mita osasin kuvitella. Eilen kaytiin vapaa paivan kunniaksi viettamassa aikaa Cha-Amissa, Santorini Parkissa. Aiemmin kun olen tuolla kaynyt on se jotenkin ollut hiljainen paikka. Nyt oltiin sunnuntaina ja paikalla oli paljon paikallisia, joten tunnelma oli paljon kivempi mita aiemmin. Santorini parkissa on erilaisia huvittelu valineita, kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Uutuutena oli mm. lumimaa, pallomeri leikkipaikka, tranpoliinit jne. Osa kaupoista oli sulkenut ovensa, ja paikka oli hieman kuluneen nakoinen... Sade kausi naytti jattaneensa jalkensa Santorinin valkoisiin rakennuksiin. Meidan poppoo aloitti vierailun maailman pyoralla, josta oli kiva katsella maisemia illan hamartyessa. Sisaanpaasy alueelle oli 50thb, joka veloitettiin vain meista aikuisista. Laite maksut olivat 120thb. Maailman pyoran jalkeen, pikku rinsessa kokeili hevosratsastusta, jossa itse laitettiin tuo heppa liikenteeseen. Kuva kertoo varmaan enemman kun mita osaan selittaa :). Heppaa sai ratsastuttaa 40 minuttiia... meilla heppa ja myohemmin tiikeri oli kaytossa kahteen kertaan. Melkein kaikki huvitukset tulikin testattua kahteen kertaan.


Santorini parkin lumimaa oli kylla kanssa ihan hauska.. siella oli tehty jaa liukumaki ja lapsille laitettiin vuorelliset kumikengat jalkaan, takit paalle ja eikun makea laskemaan. Semmoisilla puhallettavilla ilmarenkailla laskivat jaamakea alas. Hauskaa naytti olevan. Maen laskun jalkeen lapset paasi leikkimaan lumella. Maen viereen oli tehty lumihuone, siella sai leikkia lumella. Ei se nyt suomalaisen mittapuussa ihan lunta ollut, mutta valkoista ja kylmaa jaamurskaa, joten ihan hauska idea kuitenkin. Lumi huoneen vieressa oli pallomeri tyylinen leikkikentta. Siella oli paljon erilaisia liukumakia, kiipeilytelineita ja koko paikka oli taynna pallomeren palloja. Hauska paikka sekin. Alueella oli myos karuselli, XD elokuva teatteri, tranpoliineja, hyppyrimaki jne. Eli mukavasti sai ajan tuolla kulumaan.


 Santorini Parkin laheisyyteen on rakennettu myos Camel rebublic joka on viela katsomatta, mutta ilmeisesti tehty samalla tyylilla kuin Santorini Parkki, se jaa seuraavaan kertaan sen katsominen. Odottelemme myos innolla Hua Hinin uuden vesipuiston Vana Navan avaamista. Vesipuisto aukeaa ensi kuussa matkatoimistoille ja sitten joulukuun alussa pitaisi avautua suurelle yleisolle. Meidan kautta saa myos ostettua lippuja tuonne vesipuistoon. Vesipuistolippu on paivalippu ja halutessaan voi poistua paivan aikana puiston alueelta ja palata myohemmin takaisin. Vesipuiston esittely videota kun katsottiin, siella naytti olevan vaikka mita hauskoja huvituksia tulossa. Avajaisia odotellessa siis...

Muuten paivat on kulunut toimistohommissa ja ensi talven tarjouksia valmistellessa. Ihanaa kun sesonki alkaa kohta ja paasee retkeilemaan. Talla viikolla tai ensi viikolla lahdetaan pistaytymaan Burmassa ja Ranongissa, myos Prachuab Khiri Khanin markkinat pitaa katsastaa ennen kauden alkua :).

Eilen iloa toi myos visiitti sairaalassa, kaverini sai toissapaivana pienen suloisen poikavauvan ja kavin heita moikkaamassa sairaalassa. Kylla taas mietin olenko oikeassa paikassa, kun sairaalaan astelin. Itse kun on tottunut kaymaan tasokkaassa yksityis sairaalassa, oli tuo valtion sairaala vahan eri tasoa. Tuo vastasyntyneiden osasto oli toisessa kerroksessa, portaikko oli ulkona tuonne toiseen kerrokseen ja en ikina olisi uskonut niitten olevan sairaalaan portaat... ei oltu niita portaita ehka ihan askettain putsattu. Aulassa, joka oli ulkotila, siella oli nukkumassa lapsia ja aikuisia penkeilla. Ajattelin, ettei ehka ole oikea paikka, kunnes tulin saliin, jossa oli varmasti ainakin 40 aitia + vauvat + miehet + edelliset lapset + omaiset viettamassa tuota sairaala aikaa. Kysaisin hoitajalta missa tuo kaverini huone sijaitsee ja osoitti minut kaytavan paahan, jossa naytti olevan yksityiset huoneet. Kaverillani oli kaytossa yksityinen huone, siisteydessa olisi ehka ollut toivomisen varaa ja maalia huone ainakin olisi kaivannut. Tv ja sanky olivat oikeastaan ainoat jotka mina voisin luokitella sairaala mielikuvaa vastaaviksi, muut muistuttivat ehka kuluneen guest housen puitteilta. Huoneessa minua odotti pieni nyytti, vuorokauden ikainen pikku poika kapaloitunu pyyhkeeseen joka ensimmaisena tyrkattiin syliini. Kyllahan siina sydan suli tuota pikkuista katsellessa. Pienokainen oli syntyessaan 2665g, syntyi kuukautta etu ajassa. Pienella Nong Dinilla oli valtavasti tukkaa ja niin suloinen pieni nopo nena :). Huoneessa oli myos tuore aiti, tuore isukki ( joka veti sikeita sohvalla) ja tuore isoaiti joka oli viettanyt yonsa sairaalan lattialla nukkuen. Kaverini tulee olla sairaalassa kolme paivaa, jonka jalkeen han paase kotiutumaan vauvan kanssa. Sairaalassa saa avoimesti vierailla, ei ole niin tarkkaa kuka siella kay. Ja ehka hygienia jutut ei ole ihan niin justiinsa kuin meilla koto Suomessa. Esim. tuttipulloa ei keitetty, vaan huuhtastiin keitetylla vedella ja sitten isukki kuivasi pullon paitaansa... Synnytys tuolla valtion sairaalassa ja sairaala aika omassa huoneessa maksavat 20 000thb, jonka kaveri saa takaisin yrityksesta jossa tyoskentelee. Aitiyslomaa hanella on 3 kk, jonka aikana han saa palkan ja palaa sitten toihin takaisin. Isoaiti jaa lapsen kanssa kotiin, kun aiti palaa toihin. Jos kaverini olisi mennyt yksityis sairaalaan synnyttamaan synnytyksen hinta olisi alkanut 50 000thb:sta. Sellaisia juttuja tahan paivaan. Nyt taidan hoitaa muutamat emailit ja sitten alkaa olla lounaan paikka.

Iloa paivaanne!

-Hanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti