torstai 29. lokakuuta 2015

Empatiaa auringon alla

Sawasdee kha,

Syksy kääntyy pikkuhiljaa talvea kohden ja ilmat alkavat viilenemään. Tänäkin aamuna pakkasmittari näytti miinus viittä astetta ja piti villasukat kaivaa välittömästi kaapista aamulla herätessä. Tällaisina kuuraisina päivinä sitä miettii teekupin äärellä, miten monta hienoa vuodenaikaa on jäänytkään välistä maailmalla auringossa bailatessa. Mutta sekuntiakaan en menneistä vuosista antaisi pois, päinvastoin. On hienoa kuinka avaran maailmankatsomuksen on saanut kuin huomaamattaan lahjaksi kuluneiden vuosien aikana.

Hassua muuten miten lämpömittari muuttuu termiltään pakkasmittariksi heti kun ilmat viilenee. Hassua on myös se, että Thaimaassa suomalaiset aina hakevat talon nurkilta lämpömittareita ja ihmettelee, miksei paikallisilla ole mittareita ikkunoiden pielissä niinkuin meillä Suomessa. Thaimaassa on tosissaan niin kelpokelit vuoden ympäri etteivät heidän tarvitse lämpötiloja mittailla.

Eilen illalla se tapahtui, matkakuume äityi niin pahaksi, että oli pakko tilata meidän pesueelle meno-paluu Thaimaahan. Tämän vuoden elämänmuutos on ollut huikea, on täällä Suomessa hyviäkin puolia, kuten nämä vaihtelevat vuodenajat. Olisi kieltämättä silti ollut mukavaa jos olisimme saaneet tänäkin vuonna Suomen kesän kokea, mutta ehkä sitten tulevana vuonna taas tarkenee pihalla kesälläkin.

Eilen katsoimme Thaimaahan liittyvän dokumentin televisiosta ja ko. ohjelmassa oli keskustelun näkökulmana empatia Tunnan ja Rikun johdattamana. Kyseinen dokkari herätti Thaimaan koti-ikävän, koska siinä Bangkokissa ja Isaanissa pyörittiin, vaikka itse aihe olikin raskas ja surullinenkin. Täällä Suomessa on saanut menneen syksyn aikana huomata, kuinka ihmisillä on pelko siitä että toiset saa enemmän ja empatiakykyä ei ole juurikaan ollut havaittavissa jos sosiaalista mediaa ja netin keskustelupalstoja selaa. Mahtavaa että internetaika on tuonut sen lahjan, että kuka  tahansa meistä saa kirjoittaa melkeinpä minne tahansa ja mitä tahansa, näin ollen minullakin on paraikaa mahdollisuus asiasta avautua. Tällä asialla on valitettavasti se varjopuolensa.

 Huomaan todella suuren eron suomalaisten ja thaimaalaisten välillä empatiakyvyssä, toisten ihmisten kunnioittamisessa ja auttamisessa. Tietysti tämä on karkea yleistys, aina löytyy poikkeuksia, tietysti. Mieheni perhe kun on hyvin buddhalainen ja olen tottunut siihen, että kadulla oleville kerjäläisille annetaan pari lanttia, eikä tuhahdeta ja käännetä päätä pois että perkeles kerjälänen menehän mistä olet tullutkin. Olen myös huomannut, että suomalaiset eivät kunnioita perhettään samalla tavalla kuin thaimaalaiset, sosiaaliturva suo sen itsekeskeisyyden meille. Meidän ei tarvitse esim. huolehtia konkreettisesti vanhemmistamme jos emme halua, valtio pitää siitä rahallisen huolen niinkuin lapsistammekin. Se on aika pöyristyttävää. Olen myös oppinut ajattelemaan mieheni tavoin, että hyvä poikii. Jos teen toisille hyvää tai autan toisia hädässä, se tulee itselleni tuplana takaisin. Olen huomannut että suomalaiset ovat pelästyneet valtion huonosta taloustilanteesta ja se puretaan esimerkiksi vihana ulkomaalaisia kohtaan. Nämä asiat sotketaan keskenään. Pelätään että me kantasuomalaiset jäädään jostain paitsi ja niinkuin somesta luin osa sosiaalitoimiston asiakkaista on huolissaan että ulkomaalaiset vievät heidän valtiolta saamansa lisäavustukset. Ihmisillä on myös oikeus kommentoida ja arvostella kaikkia kaikessa rankoin sanankääntein, surunkin keskellä. Peräänkuulutan siis empatiaa. Jos on paha olla, kannattaa laittaa simmut hetkeksi kiinni ja meditoida. Miettiä kivoja asioita ja hengittää syvään pari kertaa. Tai mennä vaikka pikkupakkasella metsään ja halata puuta. Sekin auttaa.

Meidän pesue siis fiilistelee Thaimaan aurinkoa täältä Torniosta käsin ja lopuksi saanen esitellä uuden tulokkaamme, meidän rakkauden hedelmämme, äitin rakkaan poikasen.



Onneksi elämä on ihanaa jos sen oikein oivaltaa! :) Positiivista viikonloppua ja muistakaa pitää itsestänne ja toisistanne huolta. Muistakaa unelmoida ja haaveilla lämpimästä, se piristää mieltä näin pakkasen keskellä.

Terkuin,
Anni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti